Interclean messutapahtuma on ensi kuussa Amsterdamissa, joka muistuttaakin kuinka pari vuotta on taas vierähtänyt kuin siivillä. Tämä on oiva aika miettiä alamme muutoksia ja uutta suuntaa, johon on viimevuosien aikana lähdetty.
Itse koen, että näiden viimeisten kahden vuoden aikana on nostettu esille asioita joista ei ole aikaisemmin laajemmin keskusteltu. Keskustelun eteenpäinviemiseksi olemme itse kehittäneet ilmaisun prosessit siivoustyössä. Kysymys on siis siitä tukevatko käyttämämme välineet haluttuja prosesseja. Aiheesta voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta ydinajatuksena tässä on kuitenkin se, että uudet prosessit vaativat uudentyyppisiä välineitä ja toimintamalleja.
Rekola on tänäkin vuonna esillä Interclean messuilla. Osastomme on samassa paikassa kuin ennenkin eli hallissa yksi, paikalla 01.338.
Vaunujen osalta esittelemme kokonaan uuden konseptivaunun, joka kantaa työnimeä Service Trolley. Tuote on tehty soveltuvaksi isompiin kiinteistöihin, joissa tarvitaan kapasiteettia esimerkiksi jätteiden, huoltotavaroiden sekä siivousvälineiden kuljettamiseen.
Reflex moppausmenetelmän osalta esittelyssä ovat uudet innovatiiviset kertakäyttöpyyhkeet.
Pyyhkeitä on kahta eri tyyppiä, joiden molempien kapasiteetti riittää paljon aiempaa pidemmälle. Pölyjenpyyhintään soveltuvalla pyyhkeellä pystytään siivoamaan jopa tuhat neliömetriä sekä kosteaan ja nihkeään pyyhintään soveltuvalla pyyhkeellä jopa 60 neliömetriä.
Osastollamme on myöskin edustettuna yhteistyökumppanimme Orbotech Ruotsi sekä Suomi, jotka esittelevät heidän H2O puhdasvesi konseptia. Kaikki Reflex lattiapyyhintä tuotteet toimivat erinomaisesti yhdessä puhdasveden kanssa.
Esillä on siis uusia ja mielenkiintoisia tuotteita, jotka ovat kehitetty tukemaan tehokkaampia tulevaisuuden prosesseja.
Tervetuloa Intercleaniin tutustumaan!